13 lokakuuta 2013

Lovely Autumn

IMG_0609 2
Rakastan niin paljon tota syksyä, kun kaikkialla on oikeesti niin ihanan näköstä! Alkaa vaan pikkuhiljaa ne kauneimmat kelit menemään ohi, kun melkein kaikki lehdet alkaa tippua puista. Pitää vaan nyt nauttia näistä viimisistä näteistä säistä! Käytiin eilen veljen kanssa kuvaamassa ulkona, nyt kun on vielä mahdollista saada noita ihanan syksyisiä otoksia. Seuraavaksi saakin alkaa odottelemaan talvea ja niitä ihania pakkasia. Oon kyllä kieltämättä ihan talvi-ihminen. Rakastan niitä ihania lämpösiä neuleita, kirpsakkoja kelejä, lunta, paksuja toppatakkeja, huiveja, pipoja, kynttilöitä ja talvista tähtitaivasta paljon enemmän kuin kesää, ja mitään mitä kesään kuuluu.
IMG_0632 PicMonkey Collage
Mua vähän harmittaa, kun oon ollu nyt viime aikoina niin kiireinen, ettei bloggaamiselle, saatika kuvien ottamiselle juurikaan ole jäänyt aikaa. Oon kuitenkin tän viikon syyslomalla, joten mulla on aikaa tällekin. Tulin perjantaina Jämsään ja huomenna lähdetään Viroon pariksi yöksi hotelliin rentoutumaan. Tulee niin tarpeeseen! Tää koko syksy on ollut niin erilainen kuin mun syksyt yleensä, joten kyllä vähemmästäkin menee pää vähän pöyrälle, joten on aivan ihanaa päästä hetkeks eroon arjesta. Jaksaa sitten taas rehkiä koulussa jouluun asti.
IMG_0625 IMG_0633
Nyt kun alan tarkemmin miettimään, en oo kahteen viikkoon kirjotellu teille mitään. Nää viimeset kaks viikkoa (ja no koko syksy ylipäätään) on mennyt niin hirveetä vauhtia, etten yksinkertasesti oo ehtinyt tänne ollenkaan. Mikä sitten pitää mut kiireisenä? No koulu tietysti, mutta myös vapaa-aika, oon nimittäin taas alkanut käymään salilla, lisäksi aikaa kuluu vapaa-ajallakin koulujuttujen parissa ja torstaina vuorostaan oli Hämeenkadun Appro. Juurikin se tapahtuma, johon jonotettiin 3 tuntia lippuja. Oli kyllä ihan mielettömän hauskaa sielä, tutustui taas muutamiin uusiin ihmisiin ja sai viettää aika mitä parhaimmassa seurassa. Kävin viime viikolla pariin kertaan myös Hulluilla päivillä, joista tuntui koko Tampere olevan ihan sekasin. Kaikkialla vilisi keltasia Stockmannin pusseja ja ihmisiä oli joka paikassa tosi paljon liikkeellä. Tuli ihan alennysmyynnit mieleen, joista en kyllä tykkää ollenkaan. Sen takia en Hulluilta päiviltäkään juurikaan mitään ostanut: ainoastaan jotain hiustenhoitojuttuja, kuten Tangle Teezerin (vihdoin!) ja hoitoaineita. Mun hiukset on taas vaihteeksi tosi huonossa kunnossa, joten halusin ostaa uusia hiustenhoitotuotteita, jotta saisin näitä vähän elvytettyä. Varasin itselleni kampaajankin nyt ensi viikolle. En vaan oo ihan varma vielä, että mitä haluisin näille tehdä: pysyttelisinkö tässä liukuvärjäyksessä vai värjäisinkö ihan normisti vaan esim raitoja. Millasia syysloma suunnitelmia teillä on? Nauttikaahan tekin näistä viimesistä syksysistä ilmoista ja syyslomistanne! Palaillaan!

28 syyskuuta 2013

One day you're here, one day you're there, one day you care, you're so unfair

PicMonkey Collage
1. Ihan lemppari uus ruutupaita ja ne kelit kun tarkeni vielä ballerinoilla. Harmittaa, kun toi paita kutistui pesussa ihan tyhmän malliseks. // 2,3. Partytime // 4. Kukahan tulis laittaan ton taulun mun seinälle?
PicMonkey Collage1
1. Tampere // 2,3. Ihanat syysillat <3 // 4. Koulussakin on tullut oltua ihan kiitettävästi viime aikoina.
PicMonkey Collage2
1. Meidän kaupunkisuunnistuksen maskotti Mauno // 2. Ihan mielissään menossa kotiin uudet kengät kainalossa // 3. Tältä ne uudet kengät sit näytti // 4. Ihan älyttömän hyvää itsetehtyä kanasalaattia, namnam. 
PicMonkey Collage3
1,2. Taas bussia odottamassa // 3. Asukuvaa parin viikon takaa. Oon taas rakastunu bleizereihin, ne on just hyviä tälläsille keleille. // 4. Rapupartyt. Hyi, toi rapu näyttää kyllä tosi ällöltä.  
PicMonkey Collage4
1. Paras tapa viettää iltaa: istua sohvalla kynttilän valossa, teekuppi kädessä ja kone sylissä. // 2,3. Asukuvaa viime viikolta. Vihdoin ja viimein pääsin käyttämään tota Cubuksen muhkeaa huivia, kun ilmat viileni sen verran paljon. Tiistaiaamuna oli vaan 1 aste lämmintä!? // 4. Mmmm, nami.
PicMonkey Collage5
1. Lenkillä Pyhäjärven rannalla. Siellä on nyt syksyllä niin ihanan näköistä aina. // 2. Fiilikset tältä päivältä.. // 3. Torstaina kyykkäämässä Sorsapuistossa. Sillon oli kylmä. // 4. Home sweet home <3

Not feeling so good

IMG_0566 IMG_0567
Kokeilin yhtenä päivänä tehdä mikrobrownieta, kun olin aiemmin jostain bongannut siihen reseptin ja kuullut miten helpolla vaivalla voi saada jotain ihan mielettömän hyvää aikaseks. Laitoin pieneen mikronkestävään kuppiin (esim kahvikuppi käy hyvin) 4 rkl vehnäjauhoja, 4 rkl maitoa (vesikin käy), 3 rkl sokeria, 2 rkl raakakaakaojauhetta ja 2 rkl öljyä. Sekoitin ainekset keskenään ja laitoin n. 1,5-2 minuutiksi mikroon täydelle teholle. Lisäsin päälle vielä mansikoita. Toi oli aika hyvää, tosin tositosi makeeta, ei tollasta meinaa jaksa yhdellä kerralla syödä. Mutta kannattaa kokeilla, koska noi aineetkin on sellasia, mitä usein (ainakin multa) löytyy kaapista millon vaan makean nälän yllättäessä.
IMG_0570
Mun elämä tuntuu olevan nykyään tosi kiireistä, tai ei nyt sillai, mutta koulussa menee usein vähintään neljään, välillä jopa kuuteen, ja sitten vielä kaupassa käynnin lisäksi bussimatka kotiin kestää jonkin verran, joten oon monena päivänä päässyt vasta 7 aikaan kämpille. Maha huutaa ruokaa aina kotiin päästessäni, joten ruuan tekoon meneekin seuraava tunti. Sitten pitäisi vielä tehdä kouluhommia ja äkkiä onkin jo niin myöhä, että on aika mennä nukkumaan. Mutta tykkään  kuitenkin tällaisesta arjesta, kun on niin paljon tekemistä. En jotenkaan oo ollenkaan sellanen ihminen, että osaisin olla tekemättä mitään, vaan aina pitää olla jotain tekemistä. Puolessa välissä viikkoa muhun iski jokin ärsyttävääkin ärsyttävämpi pöpö, joka nyt ei tunnu poistuvan millään. Torstaina menin vesisateeseen kannustamaan koulukavereita fuksikyykässä, mikä ei varmistikaan helpottunu tähän flunssaan. Kyykästä jatkettiin matkaamme saunalle, missä kuitenkin mun huono-olo vaan paheni. Mahaan alkoi sattumaan ihan älyttömästi, joten jouduin lähtemään sieltäkin jo aikasin kotiin. Perjantaiaamuna oli vaihteeksi taas niin kipeinen olo, etten mennyt kouluunkaan. No, Saara onneks tuli illalla mua piristämään tänne. Oltiin jo alkuviikolla suunniteltu, että tehdään yhdessä hampurilaisia.
IMG_0579 IMG_0583 IMG_0581 IMG_0586
Olipa kyllä kivaa rupatella pitkästä aikaa, ja muutenkin oli kiva saada vieras tänne. Tuli muutenkin ihanan syksyinen fiilis, kun ulkona oli ihan pimeetä ja sisällä syötiin hyvää ruokaa kynttilän valossa. Oijoi, miten rakastankaan tuollaisia syysiltoja.
IMG_0588
Tänään aamulla heräsin taas aivan tukkoisena ja kipeisen oloisena.  Päätin, että nyt sitten oikeesti pysyn tän päivän sisällä tekemättä mitään. Oon nyt tässä aamulla tullut siihen tulokseen, että tällänen tekemättömyys ei oo kyllä yhtään mun juttu: aika matelee ihan kauheen hitaasti ja telkkarin tuijottelu alkaa jo nyt (kello on vasta 1) puuduttaa. Noo, mutta mieluummin nyt vaan lepään tän viikonlopun, jotta parantuisin ens viikkoon mennessä. Tai no ainaskin ens viikonloppuun mennessä olis parempi olla terve, järjestän nimittäin mun ystäville tuparit täällä. Mulla on ens viikko onneks vielä aikaa laittaa tätä kotia kuntoon! Kävin eilen Anttilasta ostamassa uuden maton ja kaikkea muuta pientä kivaa tänne kotiin, mutta edelleen täällä on vähän kolkon näköistä. Odotan kyllä innolla ens viikonloppua, Petra tulee jo perjantaina tänne mun luo! No mutta mä jatkan noiden Salkkareiden uusintojen katselua ja kipeilyä, toivottavasti te voitte tällä hetkellä paremmin kun minä. Heippa!

22 syyskuuta 2013

Rapujuhlat

IMG_0524 IMG_0518 IMG_0530 IMG_0555 IMG_0527
Eilen vietettiin Pinjan houstaamia rapujuhlia hänen synttäreidensä kunniaksi. En ollut koskaan ennen ollut rapujuhlissa tai ylipäätään syönyt rapuja. Pinja oli järkännyt meille aivan järkyttävästi kaikkea hyvää syömistä, oli niitä rapuja (tottakai), patonkeja, mozzarellatikkuja, kinkkupiirakkaa ja omenapiirakkaa. En muista, millon viimeks oon ollut niin täynnä kuin eilen illalla. Ravut maistui kyllä ihan hyviltä, vaikkakin en jaksanut väkertää niiden parissa ollenkaan, joten maistoin niitä vaan muutaman. Ei niitä moni kyllä kauheen montaa syönyt, ja loppuillasta niitä rapuja löyty ties mistä, kuten limsan seasta ja pöydiltä. Ilta oli kokonaisuudessaan tosi onnistunut ja kiva. Viikonloppusin aina niin ihana nähdä kaikkia kavereita Jämsässä, kun viikolla ei oo ollenkaan mahdollisuutta nähdä heitä. Muut lähti yöllä vielä Joccariin viihteelle, mutta itse en jaksanut sinne lähteä, joten suuntasin kotiin nukkumaan. Kiitos eilisestä illasta kuuluu Pinjalle, oli ihan parasta! Sunnuntain oonkin viettänyt koulujuttujen parissa, onneks oon saanut niitä tosi hyvin tehtyäkin. Lisäksi oon tullut takas Tampereelle. Tässä nyt istuskelin suihkunraikkaana sohvalla odottaen, että X-factor alkaisi. Ihana viikonloppu kyllä kieltämättä ollut takana. Mites teidän viikonloppu on sujunut?

17 syyskuuta 2013

Do more of what makes you happy

IMG_0404 IMG_0506 IMG_0422 IMG_0488 IMG_0466 IMG_0464 IMG_0503 IMG_0496 IMG_0435 IMG_0486 IMG_0483 IMG_0416
Heipparallaa! Yllä kuvia kahdesta toisistaan tositosi paljon erilaisesta maailmasta: Tampereelta, keskeltä arkea ja kiirettä ja mökiltä, keskeltä ei mitään, sieltä hiljaisuuden keskeltä. Lähdin täältä Tampereelta perjantaina mökille lepäilemään, mikä tuli enemmän kuin tarpeeseen. Olin loppuviikon tosi väsynyt, koska meillä oli koulun puolesta jos jonkinlaista häppeninkiä loppuviikosta. Keskiviikkona lähdin aamulla 8 aikaan kotoo koululle ja palasin takaisin seuraavan kerran 1 aikaan yöllä. Meillä oli illalla kaupunkisuunnistusta, jossa oli ideana kiertää rasteja ympäri Tamperetta. Jokaisella joukkueella piti olla nimi ja joku siihen sopiva teema, me oltiin pikku tikruja ja noh..se teema nyt sit varmaan tulikin jo selväks. Meidän tiimi toimi niin hyvin, ja oli muutenkin ihan sika kiva päivä..vaikka me mm. hukattiin meidän kartta pariin kertaan ja mentiin jotain ihan ihme kiertoreittejä niille rasteille. Jatkot meillä oli Ilonassa. Siellä en kylläkään ollut ees myöhään, joten ehdin nukkumaankin ihan hyvin sinä yönä. Torstaina illalla oli vuorossa Kolmiobileet, jotka on sellaset isot opiskelijabileet, jotka järjestetään Tivolissa. Sielläkin oli ihan superhauskaa!! Oon kyllä kokenut niin paljon kaikkea uutta näiden viikkojen aikana, kun oon täällä Tampereella asunut. Lauantaina lähdin ostamaan Jyväskylästä mulle verhoja keittiöön (pitäis saada ennen tupareita tästä kämpästä vähän kodikkaammannäköinen) ja samalla käytiin kattomassa maratonia. Sain inspiksen, että haluan jonain päivänä vielä juosta maratonin. Oon nyt käynyt tällä viikolla ahkerasti lenkillä, ja telkkarin katsomisen sijaan oon lähtenyt ulkoilemaan. Koulun ja lenkkeilyn lisäks en ookkaan tällä viikolla muuta oikeen tehnyt. Ihanaa kuitenkin, kun on aikaa tehdä muutakin kun kouluhommia. Me mennään huomenna aamulla mennä kello 7 koululle jonottamaan lippuja yhteen tapahtumaan. Toivottavasti ne liput on kolmen tunnin jonottamisen arvoisia :D. Torstaina sen sijaan mennään luokkalaisten kanssa keilaamaan ja sitten onkin taas viikonloppu. Viikonloppuna meen Jämsään Pinjan synttäreille. Pinja järjestää meille rapujuhlat, jotka onkin ensimmäiset sellaiset mun elämässä. Mutta nää oli nyt tälläset pikakuulumiset, alan nyt katsomaan noita salkkareita, minkä jälkeen lähden käymään vielä lenkillä. Mitäs teille muuten kuuluu?:)