24 heinäkuuta 2014

Kesäsiä juttuja

Moikka pitkästä aikaa! Kaikennäköstä kesäistä (ja ehkä vähän syksyistäkin) on tapahtunu sitten viime kerran jälkeen, en varmaan edes muista mitä kaikkea, mutta aika paljon on heinäkuulta kertynyt kuvia. Tää kesä on kyllä ollut tähän mennessä ihan tosi kiva, vaikka alussa olikin semmoset kakkakelit, mut nyt viime päivinä onkin jo sit tarennu ihan kiitettävästi. Tänään oli jo niin kuuma, ettei töiden lisäks jaksanu tehdä oikeen mitään. IMG_2778 IMG_2764 IMG_2774 IMG_2777
Käytiin veljien kanssa Särkänniemessä yhtenä päivänä. Melkein joka päivä sitä ajaa Särkänniemen ohi Tampereella ollessa, mutta koskaan siellä ei kuitenkaan tule käytyä, joten päätettiin lähteä sinne ihan ajan kanssa yhtenä päivänä. Oli mukava reissu, mutta ei ne laitteet enää niin kummallisia ollukaan. Lähinnä vaan pelottavia. Meinasin kuolla Half Pipeen, vaikka ennen se oli mun lemppari. Musta on tainnu tulla vanha tän asian suhteen..
IMG_2926 IMG_2927 IMG_2933 IMG_2934 IMG_2936 IMG_2941
Vietettiin mökillä veljen valmistujaisia pariinkin kertaan, ensin toiselle puolelle sukua ja sitten toiselle. Tarjolla oli kaikkea hyvää ruokaa, kakkua ja maailman parasta äidin tekemää mökkileipää. Ehkä mustakin jonain päivänä valmistuu diplomi-insinööri niinkun veljestä. Asiasta puheen ollen, pääsin Tampereen teknilliseen yliopistoon lukemaan rakennustekniikkaa. Vitsit, miten ilonen oon siitä! Koulun lisäksi vaihtuu myös asunto. Löydettiin Lauran kanssa meille tosi kiva kimppakämppä lähempää keskustaa, minne oliskin tarkotus muuttaa ens kuun puolessa välissä. Ootan niin super paljon tulevaa syksyä, tulee ihan huippua!! IMG_2958 IMG_2839 IMG_2853 IMG_2899 IMG_2863
Oon nyt lähiaikoina viettänyt melkeimpä kaikki vapaat meidän mökillä. Kesä kun valitettavasti on kohta ohi, niin on ollut kiva nauttia näistä aurinkoisesta keleistä sielä järven rannalla, missä toi paahtava kuumuus ei tunnu ihan noin paahtavalta. Mökillä oon lähinnä ottanut aurinkoa, syönyt kaikkia kesäherkkuja, poiminut kukkia, kalastunu (saatiin ihan hullun isoja ahvenia!!) ja käynyt lenkillä. IMG_2976 IMG_2977 IMG_2981 IMG_2987
Tietysti on täytynyt käydä töissäkin tässä kesällä, mutta vapaa-aika on täällä Jämsässä kulunut kavereita nähden, parvekkeella löhöten, Orange Is The New Black -sarjan kaksi kautta katsoessa (ihan paras sarja!!), Geordie Shorea katsoessa (haha, nolottaa myöntää et oon koukussa siihen) ja muuten vaan oleskellessa. Onneks on kuitenkin vielä kesää jäljellä, ainaski elokuu vielä! Mulla on vielä pari viikkoa töitä täällä ja sitten koittaakin aika palata takaisin Tampereelle. Niinkuin tuolla aiemmin jo mainitsinkin, odotan syksyä niin paljon, koska silloin on luvassa niin paljon kaikkea kivaa! Mulla on sopivasti viikko aikaa pakata kimpsut ja kampsut edellisestä kämpästä kasaan ja sitten onkin aika muuttaa uuteen kämppään. Haluan jo päästä sisustaan uutta kotia. Meillä on siinä talossa kuntosalikin, joten eipähän oo pitkä matak sitten sinnekään:D. 

Mut joo, haluisin postailla tännekin useemmin, mutta jotenki aika vaan menee niin nopeeta, ettei oo jäänyt aikaa! En kuitenkaan jaksa ottaa tästä mitään stressiä, niin palailen sitten kun palailen! Luultavasti pian. Heippa!

26 kesäkuuta 2014

Mökkiviikonloppu

IMG_2654 IMG_2623
IMG_2537 IMG_2560 IMG_2497 IMG_2658 021 Moikkamoii! Oltiin tuossa pari viikkoa sitten koko viikonloppu kaveriporukalla mökillä, joka oltiin perinteisesti vuokrattu Himokselta. Oli kyllä ihan super rento viikonloppu, johon sisälty hyvää seuraa, hyvää ruokaa, poreita, saunaa, naurua, yllätyksiä ja vähän lisää naurua. Oli niin vitsin kivaa, kun saatiin taas kokoon meidän yläasteella muodostunut kaveriporukka (paria ulkomailla asuvaa lukuunottamatta). Yksi jopa päätti saapua paikalle Australiasta asti!! Vaikka kaikki on levittäytyny ympäri Suomea ja jopa ympäri maailmaa, meidän paras porukka vaan pysyy ja säilyy. Niin parasta! Viimestään vuoden päästä sitten taas uudestaan!

10 kesäkuuta 2014

Mun elämää viime kuukausilta

Maailman huonoin bloggaaja täällä moi! No eivaa, oon nyt viime päivät halunnu vaan nauttia tästä vapauden tunteesta, minkä pääsykokeet jätti mennessään. Toi kuvahaastekin jäi siinä samalla, mutta ei se mitään, se alkokin tuntumaan tosi puuduttavalta lopulta ja loppuakohden alko mun mielekuvituskin niitä kuvia kohtaan loppumaan. 

Vasta pääsykokeiden jälkeen tajusin, miten stressaantunu olin ja miten paljon ne vei mun arjesta aikaa. Kokeiden jälkeen mietin, että mitäs mä nyt teen, kun ei tarviikaan lukea sitä viittä tuntia päivässä. En myöskään saanut unta varmaan viikkoon ennen pääsykokeita, mikä näkykin pääsykokeiden jälkeen ihan jäätävänä väsymyksenä. Mutta onneks oli aikaa nukkua, levätä ja tehdä kaikkia mieluista. Oonhan mä toki töissäkin ollut tässä sivussa koko ajan, mutta se ei onneks oo milläänlailla stressaavaa puuhaa. Ne itse pääsykokeet ei nyt menny ehkä ihan niin hyvin, kun mitä olis voinu tolla lukemismäärällä odottaa.
Mun läppäri ei enää yhtäkkiä suostunu tunnistamaan mun puhelinta, minkä takia en oo saanu siirrettyä mitään kuviakaan koneelle pariin kuukauteen, mutta onneks veli sai ton korjattua, joten tässä tulis pieni kuvapläjäys puhelimeen kertyneistä kuvista. 1
1. Käytiin tyttöjen kanssa siivillä ja jälkkäreillä yhtenä sunnuntaipäivänä. En ollut ennen Tampereelle muuttoa koskaan kuullutkaan, että tamperelaisilla on tapana käydä siivillä ja se on tavallaan jonkinlainen seurusteluruoka, joten olihan mun ja Riikankin sitten käytävä tutustumassa tähän "traditioon". Oli ne ihan hyviä, maha vaan tuli aika kipeeks siitä rasvamäärästä. Jälkkäriks käytiin sitten syömässä ihan mielettömän hyvät jätskiannokset. 2. selfiee 3. Tytyjen kaa pallomerikolmoissa, kivaakivaa!  4. Ekoja lämpimiä ja kesäisiä päiviä. 2
1. Bussipysäkillä. Otan aina kuvia bussipysäkillä, jos bussin tuloon on vielä aikaa:D Kuvassa myös uudet aurinkolasit, kun edelliset hukku mysteerisesti, kun oltiin Turussa käymässä. 2. Selfie nro 304095 3. .Vuoijuhliin lähdössä. Olipas kivat vuosijuhlat!! Niiden oli tarkotus kestää koko yön, minä ja Laurahan siellä sinnikkäästi oltiin se koko yö, toisin kun muut luovutti jo siinä kuuden aikaan.. 4. Mun hani<3 Uuno oli mun luona yhden viikonlopun, mutta ei tuo mun maalaiskoira oikeen viihtynyt kaupungissa, se vaan masenteli koko ajan. 4
1. Iltapalaa ja cosmoa ja ahh saksanpähkinät, uus rakkaus. 2. Amarillossa Saaran kans syömässä. Omnom, olipa muuten hyvää! 3. "Uudet" lenkkarit in action. Nää pääty sit lopulta myös ulkokäyttöön, kun en nyt kesällä käy salilla ollenkaan. Tykkääntykkään! 4. Jonkun keväisen päivän asu.   3
1-4. Niin se vappu! Tyttöjä tuli mun luo Tampereelle. Oli kyllä hauskaa, vaikka ei menny kaikki ihan niinku suunniteltiin:D Tai no meillä ei ollu minkäänlaista suunnitelmaa, joten lopulta kaikki pääty nukkumaan jo joskus 2-3 aikoihin.. Seuraavana päivänä maistu hyvä ruoka American Dinerissa ja karkit Makuunista. 6
1-2. Käytiin Piknikillä yhtenä aurinkoisena aamuna ja paloin heti. Opin ainakin käyttämään aurinkorasvaa. 3. Turkkuseen lähdössä. 4. Ja sielä Turussa. Lähdettiin Turkuun yhteen Aurajokilaivatapahtumaan, mutta lopulta päädyttiin vaan istuskelemaan tuolla joen rannassa ja niiden jokilaivojen kiertely vähän jäi. 5
1-4. Petra ja Pinja tuli mun luo pariksi päiväksi, ja sen aikana tuli kyllä syötyä jos jonkinlaista. Käytiin Särkänniemessä syömässä Minetin jätskiä, Jugissa frozen jogurteilla (nam, miksen ollu ennen pysähtyny tohon Koskarissa?), Hookissa syömässä ja Pistro Venlassa salaateilla. Ihanan rentouttava viikon alku!

20 toukokuuta 2014

17. Change

02
Näiden kahden kuvan välillä on aikaa noin 3 vuotta. On sitä kieltämättä tossa ajassa hieman tullu muututtua. Oon ainakin oppinu meikkaamaan näiden kolmen vuoden aikana (kattokaa nyt noita järkyttäviä rajauksiaXD). Oivoi..

16. Pajamas

IMG_2472